Terwamaratonilla nähdään!

Ilmoittauduin 25.5. juostavalle Oulun Terwamaratonin puolikkaalle! Teimme jokin aika sitten Pian kanssa suunnitelman: minulle tehtiin 5.2. pari vuotta odottamani pieni operaatio, ja koin paremmaksi toukokuun lopun puolikkaan kuin puolikkaan Helsingissä 11.5. Paremmaksi siinä mielessä, että kahdella viikolla voi olla yllättävän iso merkitys juoksemiselle ja sille, että saa pään pysymään vauhdissa mukana. Kevät tuskin menee ilman flunssaa (tai vatsatautia kuten tällä viikolla olen saanut kokea), jos vanhat merkit pitävät paikkansa, vaikka olisihan se positiivinen yllätys, jos nyt menisi juoksuohjelma katkeamatta maaliin asti.

Huomaan nyt operaation jälkeen miettiväni, mikä asia seuraavaksi alkaa vastustaa. Katastrofiajattelu ei ole minulle uutta ja olen lukenut siitä paljon (normaalia ahdistukseen kuuluvaa mutta myös pois opittavissa ajan kanssa). Rakastan Mel Robbinsin podcasteja, ja kuuntelin vasta jakson, jossa puhuttiin juuri tästä. Miten helppoa on valita murhe, negatiivisuus ja katastrofiajattelu sen sijaan, että aktiivisesti miettisi, mikä lisäisi onnellisuutta. Omalla sisäisellä puheella on iso merkitys siinä, millaiseksi päivä muodostuu. Podcast-jaksossa ehdotettiin, että jokaisen aamun voisi aloittaa kirjoittamalla kolme sivua tekstiä johtokysymyksenä "miten voin tehdä tästä helpompaa?". Mitä voin tänään tehdä, että päiväni, valintani ja oloni ovat helpompia? Kysymys on ollut yllättävän tehokas, koska sitä miettiessä on hankala sortua katastrofiajatteluun.

Niinpä menen maratonohjelmaani eteenpäin sillä ajatuksella, että ilman muuta se onnistuu ja kaikki sujuu mallikkaasti. Jos väliin sattuu yksittäinen hankalampi päivä, on se aika vähän kuukausien harjoittelussa. Olen löytänyt joogasta hyvän lisän valmennusohjelman rinnalle, samoin fysioterapeutin ohjeista. Olen käynyt Oulunseudun Fysioterapiassa Sirpa Erholla, joka on vaativan fysioterapian osaaja. Sain venyttely- ja jumppaohjeet, joilla olen saanut kehoni toispuoleisuutta korjattua ja oikean lavan seudun jumia helpottamaan. Ajoittain jumi on ollut jo kokonaan poissa, mutta leikkauksen seurauksena osa jumista palasi, kun jouduin levähtämään niin paljon. :D Nyt kuitenkin taas jumpan ja venyjen kanssa tilanne hyvä.

Tunnustan, että talvijuokseminen ei ole minulle helppoa eikä herkkua. Tällä hetkellä pääkallokelit tekevät ulkoilusta ylipäätään sen verran jännittävää, että kävin tänäänkin salilla lenkkeilemässä juoksumatolla. Olen ollut hämilläni kilometrivauhdista, johon matolla pääsen. Parhaimmillaan olen juossut kilometrin vajaaseen viiteen minuuttiin. Toki matolla juokseminen on helpompaa ja kevyempää, kun maastovaihteluista vastaat itse. Ei ole vastatuulta, sadetta tai mitään muutakaan lisäelementtiä. Siitäkin huolimatta ero viime kesään on valtava! Viime kesänä minua vaivasi koko ajan tunne, että en kehity niin kuin pitäisi. Että juoksemisesta pitäisi tulla vaivattomampaa koko ajan, mutta ei tullut. Nyt tiedän, että kaikki johtui kehon oikean puolen jumista, mikä vaikutti muun muassa hengittämiseen negatiivisesti. 

Salilla mietin sitä, miten valmistaa itseä henkisesti kahteenkymmeneenyhteen kilometriin. Täytyy olla muutakin ajateltavaa kuin kauppalista ja synttärijuhlat tai kevätsiivous. Ehkä ajatus tai idea muotoutuu kevään aikana, mutta saa vinkata, jos jotakin tehokasta ajatuksen keventäjää pitkälle matkalle on hyväksi todettu. Vai onko niin, että voi vain nauttia juoksemisesta eikä ajatella sitä suorituksena? Joka tapauksessa kirjoittelen parin viikon välein kevään ajan edistymisestä ja oivalluksista. Ensi viikolla kirjoitankin ihan uudesta aiheesta ja se on jotakin, mistä olen todella innoissani! Ehkä aihe on arvattavissa, jos käy kurkkaamassa minun tiliä Instagramin puolella. :)