Elämäni kuntoon

Ennen kuin tosissaan tulee testatuksi, ei tiedä, kuinka paljon haluaa tavoitteensa saavuttaa.

Reilu viikko sitten Oyssin päivystyksessä minulle tehtiin pieni operaatio samaan vaivaan kolmannen kerran kahteen viikkoon. Toinen antibiootti ja entistä hankalampi olo. Torstaina olo oli kohtuullinen, ja perjantaina ja lauantaina sain taas aivan kelpo lenkkeilyt alle. Kunnes... Heräsin sunnuntaina kurkkukipuun ja flunssaiseen oloon. Joko siis olen saanut kesäflunssan tai sitten stressi laukesi, kun pääsin lomafiilikseen ja sen vuoksi flunssa yrittää iskeä kimppuun. Niin tai näin, ajattelen, että kolmas kerta toden sanoo eli jospa nyt olisi hetkeksi koettelemuksia ja vaivoja taputeltuna, että voin keskittyä toipumiseen ja maratonharjoitteluun.

Ajattelen positiivisesti; tässä testataan myös päätä, kun asiat eivät suju alkuperäisen suunnitelman mukaan. Justeerataan päivä kerrallaan. Kuinka hyvin kestän epävarmuutta ja muutosta? Erityisen onnellinen olen Pian rakentamasta tukiverkosta valmennettavilleen. Ollaan porukalla pohdittu asioita, keskusteltu ja jaettu kokemuksia. Olen onnellinen ja iloinen juoksuporukan tuesta, ja lisäksi opin joka kerta uutta, kun porukalla ollaan linjoilla. 

Toinen positiivinen huomio liittyy lähi- ja tuttavapiirin tukeen ja mielenkiintoon. Ihmisiä tuntuu aidosti kiinnostavan maratonprojektini. Työkavereista on paljastanut yllättävän monta puolimaraton- ja maratonjuoksijaa. Lapsista on hauskaa ajatella matkaa, joka maratonissa juostaan, ja olen saanut keksiä useita esimerkkimatkoja kuvatakseni maratonin pituutta. Jos juokset kotoa mummolaan ja takaisin ja vielä kerran kotoa mummolaan ja takaisin...

Kestävyyteni on kasvanut pidemmillä matkoilla harjoittelun haasteista huolimatta. Lisäksi voimaa on tullut lisää, ja huomaan jalkojen lihasten muovautuvan hiljalleen. Fysioterapeutilta saamani lihaskunto- ja venyttelyohjeet Pian ohjeiden lisäksi ovat saaneet polven ainakin toistaiseksi pysymään kivuttomana ja askeltaminen tuntuu kaikin puolin helpommalta ja tasapainoisemmalta. Positiiviset muutokset kehossa ja juoksukunnossa saavat janon kasvamaan. Siksikin on tärkeää muistaa pitää huolta päästään; ei ole nimittäin helppoa hyväksyä sitä, että puolimaratonin tavoite eli juoksupäivä siirtyisi. Juttelin sunnuntaina ensin ystäväni kanssa ja illalla vielä Pian ja juoksuporukan kanssa tästä. Totesin, että jos päivää täytyy siirtää, otan uuden tavoitteen ja alan juosta aikaa vastaan. Juoksupäivän koittaessa otan tarpeeksi kovan aikatavoitteen, että saan lisähaastetta mahdollisiin lisäharjoittelukuukausiin.

Ajattelen, että tämä on mahdollisuuteni saada itseni elämäni kuntoon. Juu, klisee. Olen ehkä vähän kyllästynyt siihen, että suunnittelen, haaveilen ja mietin vuodesta toiseen toteuttavani unelmiani, mutta aina joko muut asiat kiilaavat edelle, pelottaa ottaa se ensimmäinen askel tai jokin huonoakin huonompi tekosyy tulee mieleen, miksi asiaa voi varmasti vielä päivällä lykätä. 

Terapiataipaleeni suurin oivallus oli se, että olen vahvasti keholla reagoiva ja tunteva ihminen. Kehoni tietää ennen päätäni, mitä on meneillään, olenko väsyttämässä itseni tai stressikuorma kasvamassa liian suureksi. Aerobinen liikunta ja tavoitteellinen harjoittelu on osoittautunut minulle hyviksi keinoiksi hallita kehon kuormittumista ja itseni ulkopuolelta tulevia kuormittavia tekijöitä. Olen tähän mennessä oppinut valmennusohjelman myötä sen, että rakastan selkeyttä ja rutiineja. On melkeinpä huvittavaa seurata, mihin kaikkeen se on alkanut omassa arjessa vaikuttaa. Opin priorisointia ja energian keskittämistä asioihin, jotka ovat aidosti aikani ja energiani arvoisia.

Nyt siis maratonharjoittelu jatkuu, mutta edistymistä seurataan päivä kerrallaan. Eihän se ole kuin juosta.