Kaboom

Kaboom ja kuvittelun voima -näytelmän käsiohjelmasta löytyy tämä sitaatti:

"Todellinen löytöretki ei ole uusien maisemien etsimistä, vaan uusien silmien saamista."

- Marcel Proust

Sain Kaboomilta uudet silmät.

Pääsimme ennen koronarjoitusten tiukentumista Oulun teatterin yhteisöpaneelitapaamisen yhteydessä marraskuussa katsomaan teatterin taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion ohjaamaa Kaboomin kolmatta pääharjoitusta. (Tämän jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Teatteri on ollut kiinni koronarajoitusten vuoksi joulukuun alusta asti ja Oulun kaupunki on päättänyt leikata teatterille maksettua tukea 2021. Ihan hullua, kun Oulu on pyrkimässä kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 ja lisäksi tässä tilanteessa, jossa koronan vuoksi lipputuloja ei tule kuin murto-osa tavallisen vuoden tilanteesta.) Kaboom ja kuvittelun voima on teatteria, nykysirkusta ja tanssia yhdistelevä koko perheen seikkailu, ja sen ensi-ilta oli lauantaina 21.11.2020.

Kaboom, Kaboom, Kaboom. Minulle on jäänyt esityksestä kaksi positiivista voimasanaa käyttöön: Kaboom ja Shäbäm. Ne on ratkiriemukkaita ja voimaperäisiä sanoja. Näytelmässä ne ovat päähenkilöiden nimet. Kaboom ja Shäbäm ovat olleet parhaat kaverit. Nyt on vain käynyt niin, että Shäbäm on kasvanut ja uponnut pelien maailmaan. Lelujen elämä on järkkynyt ja Shäbämin apua tarvitaan tosissaan. Seikkailu lelulaatikon pohjalle tutustuttaa katsojat muun muassa My Little Pony -heppoihin, action-figuuri-parturikampaaja Mänmäniin, dinoon ja Oraakkeli-pupuun. Lelulaatikon pohjalta löytyvät tarinan edetessä myös syvimmät salaisuudet ja opetukset. Kaboom opettaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä katsoa maailmaa uusin silmin, ja että on äärimmäisen tärkeää pitää kiinni kyvystä kuvitella asiat uusiksi ja uudenlaisiksi. 

Huomasin monta kertaa näytelmän aikana itkeväni ilman mitään juoneen perustuvaa syytä. Näytelmä oli visuaalisesti ja äänimaailmaltaan niin upea, että katsomiskokemus nosti pintaan tunteet. Sain hienon muistutuksen taiteen voimasta: sekä taiteen tekemisellä että kokemisella on mielettömät mahdollisuudet antaa tilaa kokea tunteita, tuoda uusia tuntemuksia ja oivalluksia tietoisuuteen ja rentouttaa viemällä ajatukset pois arjen kiireistä. Kaboomin mahdollistamaa taiteellistä elämystä en ole ennen kokenut! Olen toki aikaisemminkin ja usein liikuttunut taideteoksen äärellä, mutta Kaboomia katsoessani tunteet tulivat ihan kyselemättä ja äkkiä. Kuten Alma Lehmuskallio on haastatteluissa todennut, on teatteri ympäristönä turvallinen paikka kokea tunteita. (Bonuksena voin kertoa, että kun katsot näytelmää maski kasvoilla, silmälasit päässä, on näytelmän lopussa näky melkoinen. Onneksi olin tajunnut olla laittamatta ripsiväriä!)

En ollut tunnereaktioideni kanssa yksin. Huomasin monen katsojan pyyhkivän silmäkulmiaan siirryttäessä väliajalle. Jännityksen ja eläytymisen aisti voimakkaana yleisössä koko näytelmän ajan; huomasin aika ajoin puristavani käsiä nyrkkiin jännittäessäni akrobaattitaitureiden temppuja lavalla. Vieläkin hengitys kiihtyy kohtauksia muistellessa. Korona-vuoden rajoitusten keskellä tuntui epätodelliselta kokea niin paljon; tuntui etuoikeutetulta todistaa huikeaa ammattitaitoa lavalla, ja samalla minua kuitenkin suretti se, että rajoitusten vuoksi katsojamäärää on jouduttu rajoittamaan, eikä tällä hetkellä kukaan pääse katsomaan esitystä.

Lavasteissa ja esiintymisasuissa loistivat värit, mutta niin teki näytelmän aikana kuullussa musiikissakin! Kaboomin äänimaailma on hienoin kuulemani ja taas kerran minun täytyy kiittää teatterin ääniteknikoita ja henkilöä, joka on valinnut näytelmään musiikit, mutta tällä kertaa kiitän erityisen suurella painolla. Puhetta Kaboomissa on verrattain vähän, näytelmää voi jopa kuvailla vähäsanaiseksi, mutta juuri tässä kohtaa musiikki ja lavasteet nousevat suureen merkitykseen. Ja voi pojat, ne eivät petä!

Kaboomin käsiohjelmassa Mannerheimin lastensuojelusäätiön Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori Eevamaija Paljakka kirjoittaa siitä, miten aikuiset usein mieltävät leikin kovin kapeasti. "Leikiksi ymmärrämme pikkuautojen tai leluhahmojen liikuttelun lattialla, vaikka ennemmin voisi leikin ajatella olevan asenne elämään. - - Leikkiä on tehdä asioita epätotutusti ja katsoa elämää ja ympäristöä uudesta näkökulmasta." Leikin avulla ja leikkiessä lapsi parhaimmillaan saa kokemukseen, että hänen seurastaan iloitaan, ja että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on. Tätä sanomaa Kaboom on viemässä eteenpäin.

Kaboom on myös ylistys hetkille, jolloin ei ole mitään tekemistä. Se on oodi tylsyydelle ja mielikuvitukselle. Kaboomin käsikirjoittaja Eira Virekoski huomauttaa käsiohjelmassa aivan oikein, että nykyään on entistä enemmän sellaisia hetkiä, jolloin voi todeta, että nyt ei ole tekemistä, kun viihdettä ja ohjelmaa tulee joka tuutista. Tylsinä hetkinä luovuus on mahdollista ja silloin vapaa ajattelu saattaa viedä yllättäviin seikkailuihin. Tärkeää on vaalia ja pyrkiä lisäämään tällaisia tylsiä, vapaata ajattelua mahdollistavia hetkiä, koska juuri sitä ja luovia ratkaisuja ihmiset ja tämä maapallo tarvitsevat enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Olen ostanut itselleni ja lapsilleni liput keväälle Kaboomiin. En millään malttaisi odottaa, että näen lasten ilmeet esityksen aikana; erityisesti My Little Pony -kohtauksessa tyttäreni ilme on varmasti kullanarvoinen. Liput ostamalla halusin myös ajatella, että kyllä ihan varmasti korona hellittää jo tulevan kevään aikana... (Tällä hetkellä en ole ollenkaan enää niin varma asiasta, mutta yrittänyttä ei laiteta.)

Lopuksi lyhyt kirje näytelmän kirjoittajalle:

Hyvä Eira Virekoski,

voisitteko kirjoittaa Kaboom ja mielikuvituksen voima -näytelmän tarinan kirjaksi?

Parhain terveisin,

Anu