New York, New York

Pähkäilin monta päivää, mistä kirjoittaisin: viime viikot ovat olleet superkiireisiä, ja syksy muutenkin saa minussa aikaan hieman haikean fiiliksen. Ehkä tämän kiireen aiheuttaman ylivireyden ja syksyn haikeudun yhteenviritys on saanut minut haikailemaan taas New Yorkiin ja siksi haluan siitä nyt kirjoittaa.

New York ei ole mikään pieni mukava reissukohde. New York on elämäntapa, hengähdyspaikka ja henkisesti toinen koti. Kävimme New Yorkissa ensimmäisen kerran syksyllä 2009. Olin haaveillut matkasta jo vuosia; muistan, miten tein koulussa esitelmän New Yorkista ja ahmin tietoa Yhdysvalloista. Tuo ensimmäinen matka kaupunkiin on unohtumaton! Nytkin kun kirjoitan, tunteet vyöryvät sellaisella voimalla ylitseni, että ei tarvitse kuin sulkea silmät ja voin tuntea olevani siellä. Tunnen tuulen kasvoilla ja kaupungin hajut, kuulen kaupungin äänet. New York elää.

Saavuimme perille myöhään illalla. Manhattan avautui valomerenä silmien eteen, kun ylitettiin Queensboro Bridge. En muista hätkähtäneeni kaupunkia, vaan heti lentokentällä tuli tunne, että nyt, täällä ja tässä kaupungissa minä voin hengittää. Tuota tunnetta en muista kokeneeni missään muualla. New Yorkissa voi hengittää.

New Yorkin viehätystä lisää se, että se ei ole niin siloteltu kuin mitä nopealla elokuvien vilkaisulla voisi olettaa. Toki nytkin kun New Yorkiin sijoittuvia elokuvia tai ohjelmia katsoo tarkalla silmällä, huomaa, että ei kaupunki niissäkään ole muuta kuin oma itsensä. Ymmärrän nyt, mitä taituruutta korkokengillä kävely New Yorkin kuluneilla ja kuoppaisilla kaduilla vaatii Sinkkuelämää-sarjassa. Kyllä, Fifth Avenue on upea, mutta siinäkin on ajan mukanaan tuomaa säröä. Ehkä se, että New Yorkilla on niin paljon historiaa, siellä on tapahtunut niin paljon ja isoja asioita, että rösöisimmätkin kohdat huokuvat arvokkuutta ja tarinoita. Ja nämä puitteet antavat ihmisille tunteen, että minäkin voin kuulua tänne. Sellainen tunne minullekin heti tuli: minä voin olla täällä, minulla on oikeus olla täällä ja minä kuulun tänne.

Meitä oltiin ennen matkaa varoiteltu, että ihmiset ovat New Yorkissa töykeitä. Tämä osoittautui heti huuhaaksi: ei tarvinnut kuin kerran vilkaista hölmistyneenä karttaa, kun ensimmäinen ihminen oli jo tarjoamassa apuaan. Muistan kerran, kun eräs rouva käytti oman lounastaukonsa siihen, että hän kävi metrolla saattelemassa minut oikeaan paikkaan, etten eksyisi tai jäisi väärällä metroasemalla pois. New Yorkissa ollaan suvaitsevaisia ja auttavaisia, mutta ei arastella kertoa omaa mielipidettään.

 Tuon ensimmäisen matkan jälkeen olen käynyt New Yorkissa useita kertoja, ja minulla on ollut onni ja etuoikeus olla myös puoli vuotta siellä korkeakouluharjoittelussa. Yhdeksi suosikkipaikakseni  matkojeni aikana on muodostunut Union Square. Siellä on mahtavaa syödä lounasta hyvällä säällä puistonpenkillä, ostaa ruokaa torilta tai käydä kirjakaupassa, Whole Foodsilla tai ABC Carpet & Homessa. 

Suosikkipaikkojen topvitoseen kuuluu myös Museum of Modern Art eli tuttavallisemmin MoMA. Jos olisin saanut dollarin joka käyntikerrasta, olisin maksanut niillä rahoilla yhdet lentoliput. MoMA järjesti ainakin harjoitteluaikanani ilmaisia taide- ja klassikkoelokuvien näytöksiä, ja olipa esillä mikä näyttely tahansa, ovat kaikki MoMA:ssa järjestetyt tapahtumat katsomisen ja kokemisen arvoisia. Minulle on jäänyt erityisesti mieleen Marina Abramovićin The Artist Is Present -performanssi, jossa taiteilija kolmen kuukauden ajan kahdeksan tuntia päivässä istui toisella puolella puista pöytää. Pöydän toisella puolella olevalle tuolille saivat museovieraat vuoronperään istua ja lukita katseensa taiteilijan kanssa. Abramović on kertonut, että hän ei osannut odottaa ihmisten jonottavan päivästä toiseen päästäkseen osaksi performanssia, mutta että koska näin oli, se kertoo ihmisen syvemmästä kaipuusta saada kosketus ja yhteys toiseen ihmiseen. Tässä juuri on taiteen hienous: se koskettaa arvaamattomilla tavoilla.

Minulla on taiteen ja kulttuurin lisäksi erityisesti ikävä New Yorkin ruokapaikkoja ja -kauppoja. Erikoisruokavalioihmiselle oli avartava kokemus huomata, että kaikkea mahdollista löytyi perusruokakaupasta. Oli gluteenittomat bagelit, kookosjäätelöt ja raakaruokaa. Suosikkiravintolani oli Pure Food and Wine sekä sen rinnalla toimiva One Lucky Duck noutoruokapaikka, mutta muutama vuosi takaperin ravintolan omistaja tuomittiin petoksesta vankeuteen. Erikoinen tarina kaiken kaikkiaan. 

New Yorkiin tutustuu parhaiten kävelemällä paikasta toiseen niin paljon kuin mahdollista. Minulla ei ole koskaan ollut turvaton olo New Yorkissa (Oulussa ja Helsingissä sen sijaan on). Poliiseja näkyy paljon, ja mitäpä New Yorkin äänimaisema olisi ilman hälytysajoneuvojen ääniä. Joskus kun oikein iso NY-ikävä iskee, kuuntelen New Yorkin ääniä siellä kuvatuilta videoilta. Brad Paisley liittyy minulla New Yorkiin, samoin kuin moni muukin artisti. (Juu, kyllä, rakastan countrymusiikkia!) Kävimme Paisleyn keikalle legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Olen päässyt sen jälkeen kiusaamaan miestäni countrymusiikille herkistymisestä; hän kosi minua keikan jälkeen, mikä onneksi selitti oudon käytöksen, jota olin illan ihmetellyt.

Nyt on hetkeen turha haaveilla New Yorkiin matkustamisesta, mutta onneksi on olemassa matkakuvat, videot ja muistot. New York aiheisia ohjelmia ja elokuvia näkyy telkkarista harva se päivä. Ja kaikki ne kirjat ja museoiden verkkomateriaali... Ehkä tämän syksyn ei tarvitsekaan olla niin ankea, kun voin nojatuolimatkailla.

Ja tietysti tämän jutun lopuksi kannattaa kuunnella Jay-Z:n ja Alicia Keysin Empire State of Mind.