Taas uusi blogi?
Olen suunnitellut blogin aloittamista jo vuosia. Pari kertaa olen päässyt muutamaan postaukseen, mutta tuhonnut lopulta kaikki tekstit ja muuttanut blogin nimen tuhat kertaa. Ei ole löytynyt oikeaa "kirjoituskohdetta". Mitä haluan käsitellä ja mistä kirjoittaa? Mikä on niin tärkeää, että haluan käyttää aikaa sen pohtimiseen? Mikä on arvokasta, kaikkein tärkeintä minulle? Voisin kirjoittaa lapsistani, elämäni tärkeimmistä ihmisistä, mutta se ei tunnu oikealta; lapseni eivät ole käytettävissä omiin tarkoituksiini. Minulla on aina ollut tarve esittää asiat kirjallisesti, kirjoittaa ajatukset ja tunteet ulkopuolelleni. En tiedä, paljonko täyteen kirjoitettuja päiväkirjoja minulla on.
Olen viime vuosina – ja nyt kehun estotta itseäni – tehnyt paljon työtä omien arvojeni määrittämiseksi. Siinä on auttanut erityisesti Arto Pietikäisen teokset kuten esimerkiksi "Kohti arvoistasi" (linkki vie Adlibriksen sivuille, mistä yleensä ostan kirjani). Paljon tunnetyöskentelyä, asioiden karsimista ja täsmentämistä, kuuntelua ja puhumista. Näitä asioita se on vaatinut. Olen tiivistänyt sen, mitä haluan kirjoittamisella nostaa esille, yhteen ajatukseen: kauneuden käsite ei koske vain kauneudenhoitoa ja fyysistä kauneutta, vaan kauneutta on kaikissa ihmiselle merkityksellisissä asioissa. Minulle näitä asioita ovat kirjat ja kirjallisuus, taide, luonnonkosmetiikka sekä luonto ja luontoyhteys. Ehkä tätä ajatuksenjuoksuani voisi kuvailla sanoilla "holistinen kauneuskäsitys".
Lapsena minua sanottiin lukutoukaksi ja luin todellakin paljon. Jossain vaiheessa aikuisiän kynnyksellä aloin pelätä lukemista. Täh? Samaa kysyin minä vuodesta toiseen. Miksi en saa tartuttua kirjaan, vaikka ne kutsuvat minua? Pidin lukemisesta kuitenkin kynsin hampain kiinni, ja olen nyt myöhemmin ymmärtänyt, että en pelännyt lukemista itsessään, vaan kirjojen herättämiä tunteita. Kysyy henkistä vahvuutta ottaa vastaan voimakkaita tunnekokemuksia, ja niitä kirjat ja taide tuottavat. Olen onnellinen siitä, että päädyin opiskelemaan taidehistoriaa, kirjallisuutta ja kuvallista viestintää. Näin ollen en koskaan päässyt pakoon tunteita, vaikka olisin halunnutkin.
Koronakevät on antanut minulle tilaa ajatella, ja ehkä siksi olen nyt tätä kirjoittamassa. Minulla on ollut enemmän aikaa lenkkeillä ja olla ulkona lasten kanssa, kun aikaa ei ole kulunut työpaikalle kulkemiseen ja päiväkotireissuihin. Ei ole ollut leffateatterikäyntejä, monia kauppareissuja tai kyläilyjä. Moni on varmasti tästä eri mieltä kanssani, mutta minulle tämä kevät on ollut hyväksi. Toivon edelleen, että mahdollisimman harva sairastuu tautiin, ja että pääsemme tästä joskus vielä rennompaan olemiseen, mutta toivon myös, että rauhallisempi elämänmeno jatkuu; että en aina vain odota seuraavaa lomaa, jotta voi hengittää hetken rauhassa.
Lyhyestä virsi kaunis: koronakevään aikana sain tiivistettyä ajatukseni tästä blogista. Elämään ja ajatuksiin tarvitaan kauneutta, joten miksi kirjoittaisin muusta kuin siitä, mikä tuo minulle iloa. Maailma on pullollaan tietoa, tutkittua tietoa, ja vaikka en ehkä tietoa tällä blogillani välitä, niin kokemuksia toivottavasti.
Olen viime vuosina – ja nyt kehun estotta itseäni – tehnyt paljon työtä omien arvojeni määrittämiseksi. Siinä on auttanut erityisesti Arto Pietikäisen teokset kuten esimerkiksi "Kohti arvoistasi" (linkki vie Adlibriksen sivuille, mistä yleensä ostan kirjani). Paljon tunnetyöskentelyä, asioiden karsimista ja täsmentämistä, kuuntelua ja puhumista. Näitä asioita se on vaatinut. Olen tiivistänyt sen, mitä haluan kirjoittamisella nostaa esille, yhteen ajatukseen: kauneuden käsite ei koske vain kauneudenhoitoa ja fyysistä kauneutta, vaan kauneutta on kaikissa ihmiselle merkityksellisissä asioissa. Minulle näitä asioita ovat kirjat ja kirjallisuus, taide, luonnonkosmetiikka sekä luonto ja luontoyhteys. Ehkä tätä ajatuksenjuoksuani voisi kuvailla sanoilla "holistinen kauneuskäsitys".
Lapsena minua sanottiin lukutoukaksi ja luin todellakin paljon. Jossain vaiheessa aikuisiän kynnyksellä aloin pelätä lukemista. Täh? Samaa kysyin minä vuodesta toiseen. Miksi en saa tartuttua kirjaan, vaikka ne kutsuvat minua? Pidin lukemisesta kuitenkin kynsin hampain kiinni, ja olen nyt myöhemmin ymmärtänyt, että en pelännyt lukemista itsessään, vaan kirjojen herättämiä tunteita. Kysyy henkistä vahvuutta ottaa vastaan voimakkaita tunnekokemuksia, ja niitä kirjat ja taide tuottavat. Olen onnellinen siitä, että päädyin opiskelemaan taidehistoriaa, kirjallisuutta ja kuvallista viestintää. Näin ollen en koskaan päässyt pakoon tunteita, vaikka olisin halunnutkin.
Koronakevät on antanut minulle tilaa ajatella, ja ehkä siksi olen nyt tätä kirjoittamassa. Minulla on ollut enemmän aikaa lenkkeillä ja olla ulkona lasten kanssa, kun aikaa ei ole kulunut työpaikalle kulkemiseen ja päiväkotireissuihin. Ei ole ollut leffateatterikäyntejä, monia kauppareissuja tai kyläilyjä. Moni on varmasti tästä eri mieltä kanssani, mutta minulle tämä kevät on ollut hyväksi. Toivon edelleen, että mahdollisimman harva sairastuu tautiin, ja että pääsemme tästä joskus vielä rennompaan olemiseen, mutta toivon myös, että rauhallisempi elämänmeno jatkuu; että en aina vain odota seuraavaa lomaa, jotta voi hengittää hetken rauhassa.
Lyhyestä virsi kaunis: koronakevään aikana sain tiivistettyä ajatukseni tästä blogista. Elämään ja ajatuksiin tarvitaan kauneutta, joten miksi kirjoittaisin muusta kuin siitä, mikä tuo minulle iloa. Maailma on pullollaan tietoa, tutkittua tietoa, ja vaikka en ehkä tietoa tällä blogillani välitä, niin kokemuksia toivottavasti.
Kommentit
Lähetä kommentti